Levyarvio: Hersyviä kupletteja peräkammarin sängynlaidalta – Mutta onko Jukka Nissisen arkirealismissa enää kasvunvaraa?

Jukka Nissinen
III
Humu

”Kohta 15 miljoonaa ihmistä / diggaa vain Jukka Nissistä.”

Avaus hykerryttää. Jukka Nissinen pudottelee kuplettimaisia rivejä maailmanvalloituksesta samalla kun hutera äänimaisema sijoittaa miehen peräkamarin laverinlaidalle. Riemun kylkeen kiilaa kuitenkin nopeasti pelko: jos koko levy on tätä, punnitaan kärsivällisyys ennen pitkää.

Tietysti III on muutakin. Mutta juonteita alun mentaliteetista kulkee kautta albumin. Vaikka soundit kirkastuvat intron jälkeen, pysyy soitto loppuun asti nihilistisenä ja rämeenkatkuisena. Sinnikkään kotikutoinen blues-estetiikka täydentyy sanoituksissa, joissa Nissinen vetää maton jalkojen alta aina päästessään jonkin koskettavan äärelle. Viisautta mahtuu sinne tänne, mutta raadollisiin yksityiskohtiin tarkennettu arkirealismi tuntuu monesti myös pakokeinoilta. Nissisen piikikäs ääni kantaisi muitakin näkökulmia.

Estoitta virnuileva ja piilohaikea III tuo mieleen Jukka Nousiaisen ensimmäiset soololevyt. Kaimojen välille hahmottuu kuitenkin myös olennainen ero. Siinä missä Nousiainen on hiljalleen haalinut lauluihinsa empaattista monitahoisuutta, tuntuu Nissinen pysyttelevän kiinni alkupisteessään. Sieltä löytyy toki kosolti riemastuttavia oivalluksia ja perustellun artistikuvan aineksia. Mutta onko niissä kylliksi kasvunvaraa?