Levyarvio: Hillitystä hiippailusta marssitahteihin ja fanfaareihin – Joy Regwan vaihtoi suomen kielen sointuvasti soljuvaan englantiin

Joy Regwan
Painting My Own Colours
Stupido

Joy Regwan vaihtoi viimevuotisen debyyttialbumin jälkeen suomen kielestä englantiin ja täytyy tunnustaa, että laulu soljuu melkeinpä vielä luontevammin ja sielukkaammin sähköisen klubifolkin keskiössä. Samalla omien tunnevärien sävykäs maalailu pitää koneelliset perkussiot inhimillisen lämpöisinä. Regwanin laulumelodiat ovat tutunkuuloisia mutta sydämellisten värinöiden ansiosta kaukana kaavoihin kangistumisesta. Tuottajaparin Samson & Danitello soundit ja sovitukset ovat hyvin hienovireisesti kytketyt laulelmien ja laulajan aaltopituuksille.

Painting My Own Colours hiippailee aluksi kuulokuviin hillityn verkkaisesti hymistellen ja Baby Bloom -kukinnoilla houkutellen. Elämänkuvaus terävöityy johtopäätelmiin yhteisen aidon rakkauden etsinnän ristiriidoista (Thank You) sekä hartaaseen analyysiin Life Sucks -tunnetiloista. Tasaisesti taputteleva rumputahti säestää pohdiskelujen lähes puhelaulun oloista luentaa, mutta sävelet elävät koko ajan mukana. Painting sävyttyy jännemmin siveltimenvedoin, joita nousee avoimemmin esiin koko laulukimaran loppupuolella. Ylevä pianoballadi Southern Bird nousee levyn kohokohdaksi taitavalla tekno-orkestroinnilla. Sen rinnalle kohoaa tyylikäs tumma blues-sovellus Light I’m All Yours. Nostatus huipentuu loppulaulun The End marssitahteihin ja fanfaareihin.