Levyarvio: Hollantilaisyhtye tarjoaa tuonpuoleisen nirvanan – Doolin Summerland on hypnoottisen valloittava teos

Dool
Summerland
Prophecy

Yhtyeen nimi on johdettu hollannin kielellä vaeltamista tarkoittavasta sanasta ja Summerland on puolestaan pakanauskonnoista tuttu nimitys tuonpuoleiselle, taivaalle, nirvanalle. Molemmat sanat kuvaavat erittäin hyvin musiikkia, jota Doolin toinen pitkäsoitto sisältää.

Yhtyeen tummasävyinen vaihtoehto-/post-rock on melodista, ilmavaa, maalailevaa, herkkää, eteeristä, kuulasta, paikoin painavaa ja synkkääkin. Iso osa tunnelmasta lepää laulaja-kitaristi Ryanne van Dorstin harteilla ja tämän äänessä värähtelevät sävyt onnistuvat nostamaan ihokarvat pystyyn monesti, oli kyse sitten hauraasta haaveilusta tai painokkaasta ja voimakkaasta rocklaulannasta.

Vaikka vuonna 2015 alkunsa saaneen Doolin jäsenillä onkin paljon aiempaa kokemusta ja jo debyytti Here Now, There Then (2017) oli hyvin valmis paketti, on yhtye nyt saanut hiottua itsensä vieläkin yhtenäisemmäksi ja löytänyt oman uomansa, jota pitkin se virtaa vapautuneesti. Summerland-levyllä soittaa entistäkin tasapainoisempi ja omat vahvuutensa tunteva yhtye, joka antaa myös valon pilkahtaa pimeyden keskellä.

Hypnoottisen valloittava, sisäänsä imevä ja vaikuttava teos.