Levyarvio: Huomio huomio! Shinedown taistelee voimalauluin arkipäivän demoneita vastaan

Arvio julkaistu Soundissa 6/2018.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Shinedown
Attention Attention
Atlantic

Shinedownin uran huippu on yksi koko post-grunge -genren upeimmista albumeista, pikkukaupunki-Amerikkaa ja tavallisten ihmisten arkea uskottavasti ja elämänmyönteisesti peilannut Amaryllis (2012). Kirkkaimman helmensä jälkeen floridalaisyhtye pyöräyttikin heti perään uransa huonoimman albumin, umpiturhan Threat To Survivalin (2015).

Niin ylituotetun muoviselta kuin uuden levyn jenkkirock alkuun kuulostaakin, Shinedownilla on tässä ajassa tärkeää asiaa. Bändin, ja erityisesti karismaattisen laulaja Brent Smithin, pistämätön kyky pukea pienen ihmisen tavallisia tunteita lauluiksi tuntuu nyt entistäkin henkilökohtaisemmalta. Attention Attention koostuu pelkistä voimalauluista.

Shinedownin laulujen sanomaan voi tarrata haurauden tai hämmennyksen hetkellä. Devil ja Monsters toivottavat jaksamista taistelussa demoneita vastaan. Hartaassa Get Upissa rohkaistaan myös epäonnistumaan. The Human Radio puolestaan on tuleva keikkasuosikki, yhtyeen ja fanien yhteinen sotahuuto.

Huutolaulukertsit puoltavat paikkaansa. Jokainen biisi on elämänmyönteinen, ymmärtävä, kannustava tai voimauttava. Levy huutaa tavallisen tallaajan äänellä; arjen murheista, inhimillisellä lämmöllä ja uskottavasti rohkaisten. Juuri sen kaikista planeetan bändeistä Shinedown osaa parhaiten.

Lisää luettavaa