Levyarvio: Hypnoottisesti helisten – The Outer Sonicsin kakkoslevy on sävyjen juhlaa

Arvio julkaistu Soundissa 10/2018.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

The Outer Sonics
2
Presence

Pohjalaislähtöisten muusikoiden muodostama The Outer Sonics osoitti vuonna 2016 julkaistulla debyyttialbumillaan Violet, että ryhmä taitaa kekseliään eteerisen popin pyörittelyn. Tampereelle kotiutuneen yhtyeen toinen pitkäsoitto porautuu pitkälle samankaltaisiin sävyihin, painottaen aistikkaita progressiivisen rockin huuruja.

The Outer Sonicsin ilmaisu pohjaa hypnoottisella tavalla heliseviin instrumentteihin sekä laulaja Nina Hiironniemen ulottuvaan ääneen. Sävelmaisemat kyllästetään kuulailla elementeillä, joiden hyväily rentouttaa. Kitaristi ja syntikkavelho Ari Niemen sielukkaat siivutukset levittävät raidoille harsoisuutta.

Valojen sekä varjojen leikki toistuu dynaamisesti lähes kahdeksanminuuttisella Color The Sky -teoksella. Akustisesti alkunsa saava rytmikkyys jalostuu matkan varrella houkuttelevaksi karkeloinniksi, jonka vivahteikkuus pyrkii iholle.

Tasokkaan levyn toiseksi huippuhetkeksi ilmoittautuu kupliva eepos Void Of Infinity. Sen lempeässä maisemassa piilee hienovaraista kokeellisuutta, mikä tekee kokonaisuudesta kiintoisan. The Outer Sonics ei onneksi arastele hyödyntää vahvuuksiaan.

Lisää luettavaa