Levyarvio: Idea on ihana mutta toteutus takeltelee – Rules-albumin palkinto koittaa lopussa

Rules
Rules
Soliti

Vanhoihin soundeihin perustuvan musiikin polku on helppoudessaan petollinen. Lukemattomat esimerkit ovat osoittaneet, että retroilevan syntikkapopin kentällä on näennäisen sallittua täyttää kokonainen levy analogista ääntä mallintavalla surinalla ja kliseisillä lyriikoilla. Helsinkiläinen synth pop -duo Rules ei välttämättä mullista tyylilajiaan, mutta onnistuu välttämään sen ilmeisimmät sudenkuopat.

Rulesin suhde nimeensä onkin melkoisen kaksijakoinen. Sarra Keppolan ja Pintandwefallista tutun Iiti Yli-Harjan muodostama kaksikko kunnioittaa tyylilajinsa estetiikkaa ja äänimaisemaa, mutta pyrkii myös määrätietoisesti rikkomaan sen sovinnaisuuksia ja tarjoamaan tuoreita näkökulmia jo koluttuihin kertomuksiin. Idea on ihana, mutta toteutus takeltelee. Kappaleiden sisäiset täyskäännökset tuntuvat usein irrallisilta – esimerkkinä vaikkapa Nils ja Catherine – ja rikkaat sovitukset hukkuvat kaikuisaan ja suhisevaan tuotantojälkeen.

Onneksi pelastus odottaa viimeisessä luvussa. Hurmaavan, mutta turhan tasapaksun levyn loppukaneetiksi säästetyt Susie ja Eleanor ovat mestarillisia sävellyksiä, jotka jäävät kummittelemaan korvakäytäviin vielä musiikin vaiettua.