Levyarvio: Itse paholainenkin uskoo Stryperiin – Kasarilta asti riemastuttaneen bändin uusin palauttaa uskon

Stryper
Even The Devil Believes
Frontiers

Usein bändit jaksavat uuden albumin kohdalla kehua tehneensä uransa parhaan levyn. Kun Stryperin Michael Sweet sanoo samaa, tutun oloinen epäilys hälvenee lopulta aika nopeasti, sillä mies on aivan oikeassa.

Stryper on vuosikaudet kipuillut niin tyylisuuntansa kuin imagonsa kanssa. Monet arvottavat bändin 80-luvun loppupuolen albumit sen parhaiksi töiksi, ja kieltämättä siirtyminen 90-luvun alussa glam rock -urille teki hallaa yhtyeelle. Sittemmin bändi on etsinyt tietään enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta uutuudella ympyrä sulkeutuu ja bändi tavallaan palaa kunniakkaisiin kasariaikoihinsa.

Jos yhtye on paluunsa jälkeisillä levyillä edustanut vahvemmin rock-laitaa, Even The Devil Believes nostaa jälleen keskiöön metalliriffit ja tavaramerkiksi muodostuneet melodiat sekä lauluharmoniat. Olkoonkin albumi kasarihenkinen, se on silti tuore ja näkemyksiltään vahva silloinkin, kun bändi tarttuu How To Flyn kaltaisiin popmelodioihin. Viimeisen 30 vuoden aikana Stryperillä on ollut hankaluuksia yhdistää metalli, melodiat ja rock, mutta nyt osa-alueet pelaavat saumattomasti yhteen. Ainoastaan selkeä Guns N’ Roses -pastissi This I Pray jää tässä konseptissa vaille tarkoitusta.

Even The Devil Believes on monipuolinen hevilevy, joka palauttaa jälleen uskoa Stryperiin ja joka hyödyntää perinteitä kuulostamatta millään muotoa vanhanaikaiselta. Se on jo taito sinänsä.