Olkoon Stryperin maailmankatsomus mikä tahansa, bändi teki 80-luvulla mainiota hevipoppia kaikessa siirappisuudessaan. Kaiken sen tahmeuden keskeltä kuitenkin löytyi oivallisia melodioita, ja kitaristit osoittautuivat päteviksi veikoiksi. Kelkka kuitenkin kääntyi vuonna 1990, kun yhtye julkaisi levyn Against The Law, jolloin bändistä tuli vain yksi rockyhtye muiden joukossa.
90-luvulla pitämänsä pitkän tauon jälkeen bändi on koittanut löytää keksimänsä viisastenkiven uudelleen. Yhtye koittaa edelleen niputtaa hard rockin ja kasarihevin samaan pakettiin, mutta yhtälö ei ole helppo ratkaistavaksi. Fallenin ehdottomia helmiä ovat ne melodisimmat raidat, mutta rock ei ole edelleenkään ottaakseen tuulta siipiensä alle niin paljon, jotta kappaleet kantaisivat yli muiden samankaltaisten. Esimerkiksi Big Screen Liesia voi pitää joltisenkin väsyneenä verryttelynä, kun taas aloitusraita Yahweh kuulostaa melkein erinomaiselta kaikkine viitteineen juuri niihin kasariloiston päiviin.
Stryper on asettanut rajapyykkinsä kauas toisistaan. Jopa niin kauas, että tontin suvereeni hallinta on hankalaa. Stryper on kuitenkin jo bändinä sellainen, että sille antaa tietyt puutteet mielellään anteeksi ja keskittyy etsimään niitä loiston pilkahduksia, joita tälläkin levyllä on.
