Levyarvio: Kahleita taiteellisen vapauden jaloissa – Leaves’ Eyes on menettämässä oman äänensä

Leaves' Eyes
The Last Viking
AFM

Leaves’ Eyes on ollut omalla tontillaan luotettava ryhmä, joka ei ehkä ole kolkutellut tyylisuuntansa suurimpia ovia, mutta jonka metalli on pystynyt koskettamaan useammallakin tasolla. Viime aikoina bändin musiikki on muotoutunut vieläkin sinfonisemmaksi ja folk-tyylisemmäksi, mikä tuntuu sopivan erityisesti klassisen koulutuksen saaneen Elina Siiralan äänelle.

The Last Vikingilla kaikki osaset ovat kohdallaan. Soundimaailma on suuri ja tyylinmukainen. Biisit ovat taitavasti rakennettuja ja yhtyeen tarjoilemista riffeistä löytyy iskevyyttä. Kuitenkaan ei voi välttyä tunteelta, että bändi olisi luomisprosessin yhteydessä lyönyt kahleita oman taiteellisen vapautensa jalkoihin. Monen muun bändin kohdalla The Last Vikingin kaltainen levy edustaisi erinomaista työtä, mutta Leaves’ Eyesin tapauksessa kokonaisuus on perin tavanomainen, paikoin jopa hieman ponneton. Bändi jättää kokonaan yllätysmomentit käyttämättä ja suorastaan varoo astumasta keskiviivalta.

The Last Vikingin jälkimainingeissa alkaa huolestuttaa: toivottavasti bändi löytää uudelleen oman – joskus vahvastikin jylisseen – äänensä eikä alennu jäämään ainoastaan yhdeksi sinfoniametallibändiksi muiden joukossa, mikä olisi pelkkää lahjojen tuhlausta.