Jos olet perinneartisti, sinun on hyväksyttävä osasi. Kun kuuntelija kuulee sinun musiikkisi, hän kuulee samalla kaikkien niiden musiikin, jotka ehtivät ennen sinua. Vaikka olisit kuinka hyvä, olet hyvä omassa lokerossasi.
The Hold Steady -yhtyeen synnyttämät mielleyhtymät ovat alusta asti olleet selkeitä. Vaikka yhtyeen kotipaikaksi ilmoitetaan Brooklyn, on homman nimi aina ollut Amerikan sydänmaiden intohimoinen rock. Taustalla pauhaa rautainen perinteinen rockyhtye ja keulilla runoilee vuolassanainen karheaääninen nokkamies suu vaahdossa.
Pohjoinen keskilänsi toimii yhä monien The Hold Steady -laulujen mentaalimaisemana. Keski-ikäisten rokkareiden sisällä roihuaa edelleen kotipuolen jumalyhtye Hüsker Dün henki, eikä ilmeisin legendaverrokki Bruce Springsteen, pikkukaupunkirunoilijoiden kuningas, ole koskaan kaukana. Solisti-sanoittaja Craig Finn kaartaa omissa lauluissaan Brucea vahvemmin puhtaasti tekstivetoiseen maailmaan. Terävillä yksityiskohdilla ladatut novellimaiset vyörytystekstit imevät kuulijan huomioon itsensä Dylanista, Leonard Cohenista, chansonista tai älykkö-hiphopista muistuttavalla otteella.
Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut 15 vuodessa. The Hold Steady on yhä lyyrikon yhtye. Paradoksi on siinä, ettei lyyrikkoa jaksa kauaa kuunnella ilman yhtyettä. Kaikki musiikilliset nyanssit löytyvät soitetuista säestyskuvioista ja pienistä detaljeista, joita pääsaarnaaja ei onneksi tyystin peitä.