Jo ensimmäinen kuuntelukerta paljastaa, että tämän levyn vertailu 1970-luvun alun Springsteeniin ei ole kaukaa haettua. Ihmeen kauas on kuitenkin jääty, etenkin siihen nähden, miten tätä jenkkibändiä on Atlantin molemmin puolin jo ylistetty. Pianovetoiset ulokkeet biisien rakenteissa ja ylirönsyilevä monisanaisuus pikemminkin syövät uskottavuutta kuin lisäävät painoarvoa.
The Hold Steadyä vaivaa aikamme tauti. Luovuutta löytyy ainoastaan lainaelementtien yhdistelyssä, collegerockin sijaan tehdään siis kollaasirockia. Hot Soft Light -biisi on ihan Thin Lizzyä. Same Kooks etenee kuin punkahtava Peer Güntin Backseat, mutta tietenkin ilman aitoa kymenlaaksolaista kovanaamaisuutta.
Parhaimmillaan Boys And Girls In America -levy on Massive Nightsin kaltaisissa konstailemattomissa biiseissä. Kitaristi Tad Kubler saa myöskin puhtaat paperit. Bändin sanoittavaa laulajaa Craig Finniä kuunnellessa tulee kuitenkin ikävä jopa The Counting Crowsin väritöntä Adam Duritzia, joten kovin häävi tämä levy ei voi olla.
