Kun pari vuotta sitten haastattelin The Hold Steadyn laulajaa Craig Finniä, hän nosti kaksi yhtyettä ylitse muiden: Hüsker Dün ja The Replacementsin. ”Olen sekä riehunut onnesta että itkenyt heidän musiikkinsa parissa lukemattomia kertoja”, mies tunnusti.
Hüsker Dü ja The Replacements sopivat täydellisesti kuvioon myös siksi, että niiden punkista polveutunut rock oli ainutlaatuisen kiihkeää ja niiden riveihin kuului loistavia lauluntekijöitä. Se on osoittautunut myöhempinä aikoina pelottavan harvinaiseksi yhdistelmäksi. Onneksi kitaristi Tad Kublerin ronskisti rullaavien riffien ja Craig Finnin arkisten mutta kaunokirjallisten tekstien varaan voi laskea paljon. Niin Heaven Is Whenever -albumillakin.
Vaikka The Hold Steadyn musiikissa haisee nostalgia poikkeuksellisen voimakkaasti, sen konstailemattomalla rokkauksella on sijansa 2000-luvulla. Yhtye on myös onnistunut jalostamaan ilmaisuaan levy levyltä. Vaikka viiksekäs kosketinsoittaja Franz Nicolay jätti bändin ennen tämän levyn äänityksiä, on kyseessä The Hold Steadyn monipuolisin albumi tähän asti – siitä pitävät huolen The Sweet Part Of The Cityn ja We Can Get Togetherin kaltaiset kappaleet, joiden aikana porukka voi vetää henkeä keikoilla.
Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Stay Positive -kiekko iski ilmat pihalle, mutta Heaven Is Whenever ei pysty aivan samaan. Kiertueella kirjoitettu albumi ei sisällä vaikkapa Constructive Summerin kaltaista suurta pamausta, mutta toki levyä kuunnellessa hyvä olo valtaa mielen ja tulee hieman hengästynyt olo. Se riittää.
