Levyarvio: Kiehtovaa ja luontevaa monitahoisuutta – Avey Taren uutuus hellii sekä järkeä että tunteita

Avey Tare
Cows On Hourglass Pond
Domino

Hienon Merriweather Post Pavilionin (2009) jälkeen Animal Collective on tarjonnut pikemminkin illuusion luovuudesta kuin jotakin aidosti mullistavaa. Yhtye on kyllä täydentänyt aiempien levyjensä kertomaa, mutta uudistushalun sijasta sen otteista on välittynyt vaikutelma oman identiteetin vangiksi kangistumisesta.

Osana tätä kehitystä kollektiivin jäsenten soololevyt ovat olleet jo jonkin aikaa laumatuotoksia kiinnostavampia, eikä Avey Taren kolmas albumi riko kaavaa. Cows On Hourglass Pond on täynnä tunnusomaista pulputusta ja kuritonta intuitiivisuutta, mutta Animal Collectivea kahlitsevan kollaasihakuisuuden sijasta levyä määrittävät omakuvallinen lämpö sekä harras kiintymys pop-historian suureen kertomukseen.

Kiehtovinta albumilla on sen luonteva monitahoisuus. Taren musiikki hahmottuu sekä yleispiirteisenä mielentilana että sarjana itsenäisiä taideteoksia. Yleistä ja erityistä yhdistää illuusio jokaisesta hetkestä levyn merkityksellisimpänä pisteenä. Taitavan asettelun ansiosta musiikilla on koko ajan konteksti, mutta samalla ilmaisu motivoi sukeltamaan pintaväreiden alle, maailmaan jossa jokaisella äänellä on erityistä kerrottavaa.

Minkään uuden äärelle äänet eivät kuljeta. Mietteliäässä eksentrisyydessään Cows On Hourglass Pond on kuitenkin avoin ja innostava teos, joka hellii tasapuolisesti niin järkeä kuin tunteitakin.