Öinen meri puhuu puuskin. Laivan keula murtaa aaltoja ja kone käy raskailla kierroksilla. Pimeyden takana suolanvalkoinen majakka sylkee valoviittomiaan tyhjyyteen.
Nämä ovat Pelagosin kuvia; jyrkkäjakoisia sommitelmia, joiden äärelle porilaisnelikko palaa toisella levyllään keskittynein mielin. Yhtye valaa vakaiden bassolinjojen päälle tummia, jälkifuturistisia kollaaseja, ja signeeraa teoksensa progressiivisesti kujertavilla kitaroilla sekä liki luonnottomaksi efektoidulla laululla. Konsepti on kiinnekohdattomuuteen asti yhtenäinen, mutta tyylipohjaltaan vaihteleva. Tykökäyvä Zest hyödyntää esimerkiksi surutta AOR-sävyjä, Tree In A Dream tarttuu Porcupine Treen siveltimiin, ja Atlantan massoituksesta erottuu Swansin sormenjälkiä. Lähestymistavoista välittyy myös yhteys Pelagosin kantayhtyeeseen, Circleen.
Toisinaan järkkymättömän pinnan alle patoutuu tulkinnanvaraisempaa runsautta ja johdatteluvoimaisia yksityiskohtia, jotka saavat kontrolloidun otteen tuntumaan turhan tiukalta. Täyttymystä vaille jäävä dramaturgia paljastaakin Pelagosin arimman kipupisteen. Vaikka The Boatin vastavuorottomuudessa on vetovoimaa, syntyy esillepanosta umpinainen, varmisteleva vaikutelma. Aivan kuin musiikin tehtävänä olisi pikemminkin sietää tyrskyjä kuin luoda niitä.