Levyarvio: Kirjava valikoima klassikoita – Billie Joe Armstrongin koronakaranteenin coverit nyt myös levyllä

Billie Joe Armstrong
No Fun Mondays
Warner

Alkuvuodesta julkaistun Father Of All Motherfuckers -levyn lisäksi Green Day -faneja hemmotellaan tänä vuonna bändin nokkamies Billie Joe Armstrongin albumilla. Jo viikkoja bändin Youtube-kanavalla on julkaistu tasaiseen tahtiin covereita ajattomista rock-klassikoista, jotka nyt on koottu yhdelle levylle.

Armstrongin versioita kuullaan varsin kirjavasta valikoimasta kappaleita eri esittäjiltä ja vuosikymmeniltä Johnny Thundersista The Banglesiin, pienemmän luokan julkisuutta nauttineista kappaleista Kids In American kaltaisiin hitteihin. Armstrong osaa ottaa kaiken ilon irti äänialansa laajuudesta, ja tekee sen taidokkaasti. Vaikka kappaleet ovat mukautuneet luontevasti Green Dayn tyyliin, ovat ne tehty alkuperäisiä melodioita kunnioittaen.

Vaikka coverit muiden artistien kappaleista ovat – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – lähinnä surkuhupaisia yrityksiä, joiden pelkkä kuunteleminenkin on kiusallista, yllättää No Fun Mondays positiivisesti.