Levyarvio: Komea pelinavaus – Lake Jonsin levyä kuunnellessa ymmärtää, miksi suomalaisbändistä kiinnostuttiin Atlantin takana

Lake Jons
Lake Jons
AntiFragile

Sanottakoon se heti alkuun: todella harva kotimainen kuulostaa kansainvälisesti yhtä mallikelpoiselta kuin Lake Jons. Samaa tarinaa kertovat myös yhteistyö yhdysvaltalaisen AntiFragilen sekä aikoinaan Lou Reediäkin manageroineen Tom Sarigin kanssa. Ja siinä olivat vasta ulkomusiikilliset tekijät.

Hartaasti odotetun ja työstetyn debyytin äärellä toiveet pääosin täyttyvät. Lake Jons on tyylitajuisen modernia indiefolkia, kuin digitaaliaikaan kuljetettua leirinuotiomusiikkia. Helsinkiläistrio on onnistunut luomaan itselleen omintakeisen soundin, jolle löytyy innoittajia, muttei niinkään verrokkeja.

Lake Jonsin kohdalla hienoiseksi ongelmaksi muodostuu levyn monotonisuus. Levy sisältää 12 varsin samankaltaista kappaletta, joista osa muistuttaa enemmänkin musiikillista mietelmää kuin kappaletta. Asiaa ei helpota yhtyeen petergabrielmaisen askeettinen suhtautuminen symbaaleihin. Onneksi joukossa on Colorsin ja Cmonin kaltaisia neronleimauksia.

Lake Jons on loistava pelinavaus, mutta etenkin lupaus. Näin potentiaaliselta yhtyeeltä on oikeutettua odottaa täysosumaa tulevaisuudessa.