Levyarvio: Kun horisontissa lyövät tulenlieskat – Autiomaa taitaa draaman ja tuntee juurensa

Autiomaa
Polta tämä kaupunki
Stupido

Siinä on jotain hirtehistä, kun rovaniemeläinen yhtye kehottaa polttamaan kaupunkinsa. Toisaalta Autiomaa on aiemmillakin levyillään viehtynyt dramaattisuuteen, oli sitten viitekehys yksilötasolla tai isommassa maisemassa. Mitä enemmän kuuntelen jo aiemmilla tekemisillään syvästi vakuuttaneen kokoonpanon neljättä albumia, epäilen että Rovaniemen tuhoa käytetään metaforana toivottomuuden, lopullisuuden ja uuden aloittamisen teemoille. Nuo teemat ovat olleet läsnä toki aiemminkin, mutta nyt romanttinen reissumiestematiikka on karsittu minimiin. Nyt kappaleessa kuin kappaleessa vain tuli tuntuu roihuavan, sillat palavan tai lieskat lyövän kohti taivaanrantaa.

Vähitellen jäseniä ja instrumentteja riveihinsä lisäillyt Autiomaa on levy levyltä jalostanut ilmaisuaan ja on nyt hyvin lähellä tyylilajinsa terävintä kärkeä. Teoriatasolla bändi on siirtynyt countrysta ja folkista inasen kohti rockia, mutta pohjoisen arkaaista viehätystä se ei ole hävittänyt. Jopa ska-poljento Tanssii kuin perkeleet taivaalla -laulussa sopii kivutta kuvaan.

Lopulta muotoseikat merkitsevät hyvin vähän. Laulaja-kitaristi Otto Mikkolan karisma, entistäkin kohtalokkaammin sovitetut kappaleet ja juuriensa tyylitajuinen kunnioittaminen tekevät tästäkin Autiomaa-albumista potentiaalisen jatkuvaan kuunteluun juuttuvan levyn.