Levyarvio: Lontoon indierock-ryhmittymä The Vaccines ottaa uutuudellaan pari taka-askelta päästäkseen eteenpäin

Arvio julkaistu Soundissa 3/2018.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

The Vaccines
Combat Sports
Sony

Lontoolaisbändi The Vaccines ottaa neljännellä albumillaan pari taka-askelta päästäkseen eteenpäin. The Flaming Lipsin ja Sleater-Kinneyn kaltaisia bändejä ansiokkaasti työstäneen Dave Fridmanin pestaaminen English Graffitin (2015) syntetisoijiin mieltyneeksi tuottajaksi ei ollut kaikkein toimivin ratkaisu. Combat Sportsilla The Vaccines myöntää tämän itsekin palaamalla lähemmäksi alkuperäistä kitarajohtoista indieolemustaan.

Sitten viime kuuleman kvintetiksi kasvaneen bändin korkean pop-pitoisuuden omaavat biisit herättävät muistikuvia tämän päivän toinen toistaan nopeammin unohdettavia pikatähtösiä edeltäneestä viattomuuden ajasta. Combat Sportsin nopeasti ja räväkästi soitetun pop-rockin riemukkuus on parhaimmillaan sukua The Undertonesin ja The Radio Starsin kaltaisten kombojen ralleille. Surfing In The Skylla The Vaccines vie ajatukset jonnekin aivan muualle kuin Kalifornian aurinkoisille aalloille. Someone To Losen yhdeksi ansioksi voi lukea sen, että biisi voisi olla kotoisin Nick Lowen laulukirjasta.

Edeltäjänsä aiheuttaman pettymyksen jälkeen Combat Sports on albumi, jolla itsensä rokottaminen auttaa pitämään yrmyyden ja kurttuotsaisuuden loitolla.

Lisää luettavaa