Levyarvio: Mary J. Blige on luontevampi aikuissoulin kuin hiphopin parissa – Voimaantunut artisti näyttää millenniaaleille mallia

Arvio julkaistu Soundissa 3/2022.
Kirjoittanut: Jari Mäkelä.

Arvio

Mary J. Blige
Good Morning Gorgeous
300/Mary Jane Productions

Hiphop-soulin kuningattareksi kutsuttu Mary J. Blige on viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajan voitu lukea jo soul-legendojen sarjaan. Good Morning Gorgeous on artistin neljästoista studioalbumi yli kolmenkymmenen vuoden uran aikana ja self help -teemoillaan jatkoa erolevylle Strength Of A Woman (2017).

Bligen albumit näyttävät saaneen Soundissa ennenkin kolmea tähteä mikä johtunee siitä, ettei niihin arvion kirjoittamiseen mennessä ole ollut riittävästi aikaa perehtyä. Uutuus oli jäämässä jopa kahteen tähteen, sillä aiemmin Bligen albumeilla on aina ollut kiinnostavaa tai tanssittavaa nuorisomusiikkia. Nyt kokonaisuudesta korvaan pistävät DJ Khaledin tuottama dancehall-raita Amazing ja drill-räppäri Fivio Foreignin fiittaama On Top ovat levyn heikoimpia hetkiä.

Aikuissoul-osasto toimii paremmin. Anderson .Paakin kirjoittama avausraita No Idea, tämän kirjoittama ja tuottama Love Without The Heartbreak sekä kirjoittama Here With Me (jolla Anderson .Paak myös vierailee) toimivat mainiosti. 90-luvun R&B-veteraaniartisti Usherin kanssa duetoitu Need Love näyttää tunnekylmille millenniaaleille mallia.

Lisää luettavaa