Levyarvio: Memoremainsissa kemiat kohtaavat – Popmetallistien debyyttialbumi tuntuu esimerkillisen eheältä

Arvio julkaistu Soundissa 10/2021.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Memoremains
The Cost Of Greatness
Memoremains

Nelisen vuotta sitten Seinäjoella perustettu Memoremains ehti luoda melkoisen hypen ennen esikoisalbuminsa julkaisua. Minilevyn, singlejä ja musiikkivideoita urakoineen yhtyeen kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli miljoona kertaa, mikä on kunnioitettava saavutus.

Debyytti The Cost Of Greatness purkaa varsin vetävää popmetallia, jonka vivahteissa virtaa vaikutteita oopperamaisuudesta eurotanssirytmeihin. Muhkea tuotanto takaa sen, että kokonaisuus jytisee mallikkaasti.

Bändissä kemiat tuntuvat kohtaavan toisensa. Vokalisti Johanna Ahosen ulottuva ja heleä ääni on osa kollaasia, jossa päällekäyvät kitarariffit, eteeriset kosketinmatot sekä tanakat kompit sulautuvat yhteen. Paketti tuntuu esimerkillisen eheältä.

Kokoonpanon taiteellinen kunnianhimo huipentuu kymmenminuuttisen nimikkobiisin majesteettisuuteen. Vaikka sähköiset puhurit ovat voimakkaita, melodisuus kannattelee kolossia. Teoksen verkkaisempi väliosa nikkaroi sävellykseen yllätyksellisyyttä.

Lisää luettavaa