Levyarvio: Mitä tapahtui, kun suomirock paritteli indien kanssa ja powerpop oli kätilönä?

Lokit
LP
Joteskii Groteskii/Combat Rock Industry/Roku

Kenkien kärkiin tuijotellaan Suomessa nyt enemmän kuin koskaan. Tämä tosiseikka tuo uusille kotimaisille indiebändeille haasteita.

Lokit-yhtyekin luottaa debyytillään jo olemassaoleviin hyviin kaavoihin. Bändi myös erottuu, sillä suomirockin parittaminen vaihtoehtoindien kanssa ei ole kovin yleistä. Kappaleissa voi kuulla vaikkapa Pixiesin, Sebadohin tai My Bloody Valentinen sävyjä. Samalla mieleen soljuu myös kotimaisia uuden aallon nimiä, kuten Yari ja Sig. 70-lukulaisittain progeileva Keväällä tavataan on levyn ehdoton helmi. Se sisältää kauniin seesteisiä melodioita, joiden lomaan Sonic Youth -särökitara kaahailee tuoden kappaleeseen jännitettä.

Levyllä muistellaan menneitä aikoja. Istutaan olohuoneessa villasukat jalassa, juodaan kaljaa pullosta ja kuunnellaan Kasevaa. Maanläheinen yleistunnelma on yhtyeen musiikissa oleellinen, johon kuuluvat myös kepeä laulu ja kaihomieliset sanat. Liikaan lällyilyyn ei sentään ajauduta, vaan lisätään powerpopin keinoin rähinää nukkavieruihin kotibileisiin.

Indieskenen uusi sukupolvi näyttää taas kerran kyntensä ja aluksi loputtomilta tuntuneet bändimielleyhtymätkin kääntyvät nokkelien Lokkien voitoksi.