Levyarvio: Nautinnollinen luovuuden virta – OK:KO svengaa vapaasti Coltranen hengessä

Arvio julkaistu Soundissa 3/2019.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

OK:KO
Syrtti
We Jazz

Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO on luonut vakaan maineensa vuonna 2017 julkaistulla onnistuneella Land E. -debyyttialbumilla sekä intensiivisillä keikoilla, jotka yhdistelevät virtuoosimaisuutta ja sofistikoitunutta näkemystä.

Nuoren sukupolven arvostetuista muusikoista koostuva kvartetti antaa luovuutensa virrata nautinnollisesti myös toisella studiolevyllä. Vaikka Syrtin perusta lepää modernin jazz-ilmaisun vivahteikkailla rytmillisillä tasoilla, sävellysten syövereistä irtoaa paikoin perinteille kumartelevaa johncoltranemaista mystiikkaa.

Alder Egon riveissä soittaneen saksofonistin Jarno Tikan, pianisti Toomas Keski-Säntin, basisti Mikael Saastamoisen sekä kalvotaiteilija Okko Saastamoisen nikkaroimat musiikilliset mielikuvat pyrkivät vapaaseen svengiin saakka, mikä tekee äänitteestä elämyksellisen.

OK:KO:n monipuolisuus korostuu tunnelmien vaihtelussa. Hypnoottisesti keinahteleva Piik, verkkaisin elkein kehittyvä Syrtti sekä syviin mietiskelyihin uppoutuva Kiipeli ovat kaikki erilaisia teoksia, mutta edustavat saman harmonisen luomisvoiman kekseliäisyyttä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa