Levyarvio: Ohjaajalegendan massiivinen monologi tuplavinyylillä – Pyhä Asetus pakottaa ajattelemaan

Pyhä Asetus
Pyhä Asetus
Helmi

Ajankuva ahdistaa. Ympärillä on liikaa katkeraa väsymystä ja keskiluokasta putoamisen pelkoon istutettua illuusiottomuutta. Kuilut kasvavat, elämysmaailmat erkaantuvat ja historia on pikemminkin provokaattori kuin opettaja.

Tästä maailmasta kumpuaa ohjaaja Jari Haloseen personoituvan Pyhän Asetuksen ilmaisu. Massiiviseksi monologiksi paisunut albumi on täynnä huolta, joka on ensisijaisesti toteavaa, mutta samalla häpeilemättömän heittäytyvää ja mittakaavojen moninaisuuden hämmentämää.

Kahdelle vinyylille jakautuneen palopuheen taustalla soi vuoroin DJ Polarsoulin tumma elektro, vuoroin folkahtava bändisoitto. Sovitukset ohjaavat lauluja määrätietoisesti, mutta hyväksyvät samalla alisteisen asemansa. Musiikki on sittenkin vain taustaa Halosen ristiriitaiselle ajatusmaailmalle, jossa karhea mieskertojuus kohtaa juurien ja solidaarisuuden kaipuun, ja jossa vapauden ihannetta julistetaan kömpelönkin rajallisella riimimitalla.

Levyn kiinnostavin piirre löytyy rivien välistä. Sieltä välittyy kokonaisen sukupolven tapa operationalisoida ja sanoittaa idealismiaan. Välillä viesti kulkee ajastaan jäljessä, mutta viimeistään päätösraidan (Äiti) me-muoto ravistelee huomaamaan jotain olennaista: Mitä kertoo nykyajasta se, että levyltä välittyvä yhteisvastuulliseen kollektiiviin tukeutuva optimismi on enää entisten nuorten omaisuutta?