Levyarvio: On mahtava meininki meneillään – D-A-D:n positiivisuus kääntää keskinkertaisuudenkin iloksi

Arvio julkaistu Soundissa 6/2019.
Kirjoittanut: Kimmo K. Koskinen.

Arvio

D-A-D
A Prayer For The Loud
AFM

Tanskan hard rock -veteraanien rukous äänekkyyden alttarilla on kuultu. Levy on kompressoitu äänekkääksi, jopa efektinomaisesti jyskääväksi. Isokätinen soitto on kyllä yhtyeelle leimallista, mutta nyansseja ja ilmavuutta on uhrattu tasapaksun rymistelyn äärellä.

Saatteen mukaan ”bändin ydinajatusta peilaava” A Prayer For The Loud on kappalemateriaaliltaan hyvää perustasoa, mutta hivenen yllätyksetöntä. Mieleenjäävimpiä kappaleita ovat lähinnä hitaammat esitykset: herkkä Drug For Heart, voimallisesti keinuva If The World Just ja country-perimää heijasteleva The Sky Is Made Of Blues. Rockaavampi jytäosasto toki toimii takuuvarmasti, mutta kappaleet etenevät ehkä liiaksikin sointujen rynkyttelynä ja laulumelodioiden voimin, eikä kaikin paikoin kummastakaan ole oikein vetojuhdaksi. Parin varsin vireän edellislevyn taitettua yhtyeen laimeamman kauden olisi huipputerävän sävellysvireen toivonut jatkuvan.

Nurinasta huolimatta A Prayer For The Loud on selvästi hyvä levy. Siinä on, kuten näiden herrojen kohdalla aina ennenkin, mahtava meininki. Tunnelma on positiivinen ja riehakkaan mieltäylentävä. Soittotatsi on mukaansatempaavan rehevä. Näillä eväin heppoisempikin materiaali pitää hyvin pintansa.

Lisää luettavaa