Mitä yhteistä on Jay Reatardilla, Marc Bolanilla ja Phil Lynottilla? Vastaus on lähes käsittämättömän lahjakas biisinikkari Joni Ekman, joka on kanavoinut kaikilta mainituilta artisteilta vaikutteita omaan musiikkiinsa. Aikalaistekijöistä Ekmania voi verrata tuotteliaisuudessa Ty Segalliin; sillä erotuksella, että Ekmanin kappaleiden onnistumisprosentti on lähellä sataa.
Neljännellä sooloalbumillaan Ekman suuntaa kokeilevammille ja kunnianhimoisemmille vesille jättäen rock’n’rollista kertovat äänekkäämmät rock’n’roll-biisit Koira-yhtyeensä ohjelmistoon. Kappaleet ovat edelleen äärimmäisen tarttuvaa, näennäisen yksinkertaista kitararockia, mutta täynnä nokkelia detaljeja ja jippoja, joilla Ekman, alansa täysin hallitseva käsityöläinen, erottuu lurittelijoiden massasta.
Entistä seesteisempien biisien sanoitukset kertovat siitä itsestään: rakkaudesta ja sen vaikeudesta, suhteista ja niistä lähtemisistä elämänmakuisemmalla otteella kuin aikaisemmin. Biisit tuntuvat uskottavammilta ja henkilökohtaisemmilta, vaikka ne eivät välttämättä kerrokaan Ekmanin elämästä. Lähes kahdeksan minuutin mittainen Kaupunki on 20-luvun Baker Street. Voisin kuunnella sitä loputtomiin.
