Karinan alku- ja loppupäistä löytyvät, debyyttialbumin pumpulisen tunnelman täydellisesti esittelevät ja purkavat instrumentaalit sulkevat väliinsä todella uniikin maailman. Se houkuttelee sisäänsä seireenin lailla ja pesiytyy ihon alle pitkäksi aikaa.
Karin Mäkirannan heleän lauluäänen ja akustisten sovitusten varassa tuutulaulumaisena keinuvan Karinan laulut tuntuvat siltä kuin ne olisivat vain syntyneet sen sijaan että niitä olisi sävelletty. Ne siis kuulostavat tavattoman luonnollisilta ja pakottomilta. Kääntöpuolena on se, että trion toisteiset melodiakulut, tempot ja sointimaailma tuppaavat puuduttamaan. Mutta Alku-johdannosta lähtien on selvää, että näihin lauluihin tulee suhtautua kärsivällisyydellä. Ja sieltähän ne erottuvat: jäntevät laulut ja dynaamiset sovitukset. Vain äärimmäiseen tarpeeseen säästetty rumpusetti tai hetkellisesti huumaavaksi yltyvä melu rakentavat albumin sisälle ensivaikutelmaa suurempia jännitteitä.
Yhtyeenä Karina on ilahduttavan omailmeinen, ja albumina Karina on taitavasti rakennettu, hienovaraisesti mukanaan kuljettava kokonaisuus. Vielä kun tulisi muutama täysosumasävellys lisää Bambin, Kenkäkaverusten ja Löylyn seuraan.
