Levyarvio: Paluu aggressioiden alkulähteelle – Off With Their Heads velloo itsesäälissä, mutta potkii persuuksille

Arvio julkaistu Soundissa /.
Kirjoittanut: Isla Mäkinen.

Arvio

Off With Their Heads
Be Good
Epitaph

Bändiksi, jolla on lähes yhtä paljon entisiä jäseniä kuin Black Sabbathilla, minnesotalainen punkpoppoo on tiputellut levyjä mukavan tasaiseen tahtiin. Pitkäaikainen laulaja-kitaristi Ryan Young tuntuu olevan sekä kannatteleva tukipilari että kirsikka kakun päällä. Muuten keskinkertaiseen punk rockiin Youngin rosoinen ääni tuo särmikkään silauksen hardcorea.

Yhtyeen edellinen albumi Won’t Be Missed (2016) saattoi olla monelle yhtyeen raskaan tyylin ystävälle pettymys, mutta Be Good tekee paluun tuttuun soundiin. Levyn raaka, aggressiivinen tyyli tuo kiinnostavan kontrastin synkille lyriikoille. Hattua on nostettava albumille, joka samaan aikaan tuntuu sekä rypevän itsesäälissä että potkivan kuuntelijaa persuksille tykittävällä menollaan.

Vuosien mittaan Off With Their Headsin meno tuntuu käyvän yhä määrätietoisemmaksi. Siispä mikäli Be Good antaa edes jonkinlaista viittaa tielle, jota bändi lähtee kulkemaan, voimme innolla odottaa seuraavaa albumia. Yhtyeen historian tuntien kokoonpano jää nähtäväksi. Toivotaan, että bändin tulevaisuudessa siintää edes lähes yhtä hyviä tuotoksia.

Lisää luettavaa