Pate Mustajärven 34 vuotta ja 11 albumia kestänyt sooloura on johtanut siihen, että parhaimmillaan miehen ääni kuulostaa ”syvän rintaäänen Rautavaaralta”, jolla voi vakuuttavasti antaa elämänohjeita, kuten paljon radiossa soineessa avausbiisissä Suuri tulevaisuus. Kolikon toisena puolena taas Mustajärven maneeriksi voisi nimittää laulajaan liitettävää, hyvin tunnistettavaa tyyliä, joka ei karise miehestä pois soololevylläkään.
Tunnistettavuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, parhaimmillaan se on hyvinkin vahva voimavara. Kun kyse on kuitenkin Mustajärven soololevystä, ero hänen pääbändiinsä Popedaan on usein häilyvä. Tämäkin veteraanikokoonpano on pätevä. Parhaiten soololevyn kriteerit täyttävät Lissabonissa, joka kuulostaa Safkan haitarin myötä hieman erilaiselta ja jopa etniseltä sekä mystisyyttä uhkuva päätösbiisi Järviballadi. Jotkut perinteisemmät rokit ja slovarit voisivat kuitenkin hyvin olla mukana Popeda-levyillä, ero ei ole suuri ja käyttäähän yhtyekin ulkopuolisia lauluntekijöitä. Toki levyllä laulaa myös Iskelmä-Finlandian voittaja, vaikka rajanveto iskelmän ja rockin välillä vaikeaa onkin.
2018 täyttää muodollisesti patevan kriteerit, mutta soololevyltä voisi odottaa vähän räväkämpää eroa vakituiseen leipätyöhön.
