Levyarvio: Perusduunia eikä mitään taidetta – Reefin vaihtoehtorock on väljähtänyt 1990-luvusta

Reef
Shoot Me Your Ace
Omakustanne

1990-luvun puolivälissä ihan maittavan juurevia vaihtoehtorock-levyjä julkaissut brittikopla palasi levykantaan 2018 Revelation-levyllään. Sitä riitti kertakuuntelu, ja sama kohtalo olisi Shoot Me Your Acellakin, ellei sitä arviointia varten pitäisi kuunnella enemmän.

Albumissa ei ole oikeastaan mitään vikaa, ja tavallaan Duran Duran -ukkeli Andy Taylorin tuottaman levyn romuluinen soundi resonoi aika kivasti laulaja Gary Stingerin karuksi rähjääntyneen äänen ja konstailemattomasti rockailevan bändisoiton kanssa. Jostakin Black Crowesin, Cultin ja D:A:D:n suunnalta hahmottuvat kappaleet ovat ihan kelpoisasti etenevää renkuttelua paikoitellen verrattain tarttuvilla laulumelodioilla varustettuna. Mitään erikoislaatuista bändi ei saa jytistelyynsä, mutta tekee silti ihan asiallista perusduunia.

Ei sillä, että Shoot Me Your Ace mikään taidepläjäys olisi olevinaankaan. Sen kuunteleminen on ihan tuskatonta eikä altistuminen pahemmin rasita – tai no välillä vähän. Hyvin vähän tästä silti käteen jää, vaikka bändi kuinka funkysti koittaisi mutkitella ja Stinger ölähdellä James Brownin tapaan.