Levyarvio: Pian tyhjenevät kaikki pajatsot – Cyan Kicksin moderni raskas rock on koukuttavan energistä

Arvio julkaistu Soundissa 8/2019.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Cyan Kicks
I Don't Love You
Ranka

Nightwishin, Bodomit ja muut hevivientitykit löytänyt guru taitaa olla taas kultasuonen äärellä.

Cyan Kicks on rohkeasti 2010-lukulainen rockbändi. Se kuorruttaa perinteisen rummut-basso-kitara-bändisoiton niin tuhdilla annoksella luuppeja, breakbeat-rätinöitä, efektoitua laulua ja muita hienovaraisia sähköströsseleitä, että lopputulos ei mahdu enää pelkän rockin karsinaan. Reseptiä on käytetty ennenkin, mutta se tuskin menestystä hidastaa, sillä helsinkiläisillä on lähiverrokkejaan CHVRCHESia ja PVRISia paremmat biisit ja hihaässänään maailmalla eksoottinen täkäläinen melankolia. Levyn ralleista seitsemän on jo julkaistu sinkkuina eivätkä loputkaan niiden rinnalla kalpene. Albumi ei edes kaipaisi Clean Bandit -lainabiisiään Rockabyetä.

I Don’t Love You on koukuttava paketti dynaamisen energistä modernia raskasrockia, sähköistä poppia ja kiiltäviksi hiottuja melodioita kruununaan Susanna Alexandran sensuelli, hengästynyt laulu joka elää tarpeen mukaan hauraankauniista passiivisaggressiivisen kalseaan ja pidättelevästä heittäytyvään.

Cyan Kicksissä toimii levyllä ihan kaikki. Imagokin on tiptop, ja jos livetoteutus pääsee samalle tasolle, pian tyhjenevät kaikki pajatsot.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa