Levyarvio: Puolihöhlät tanssibiititkin löytävät Lady Gagan albumilta paikkansa – Artisti on ansainnut supertähden asemansa

Lady Gaga
Chromatica
Interscope

Ajoittain pohdin aikansa seuraamisen kannalta tärkeää, joskin itselleni triviaaliksi jäänyttä kysymystä. Kuka on, tai ketkä ylipäätään voisivat olla ehdokkaita 2000-luvun merkittävimmäksi pop-taiteilijaksi? Välillä keksin listalle muitakin nimiä, mutta Lady Gaga tuntuu olevan sillä aina.

Eikä se, kuka on uudistunut eniten, välttämättä tätä kisaa edes voita. Ja onhan vuosituhatta vielä melko paljon jäljellä.

Chromaticalla Lady Gaga palaa näennäiseen lähtöruutuun. Päältäkatsoen levy on pinnallista konepoppia, ja jokaisen kuuntelukerran jälkeen paljon edellistä syvällisempää. Aivan kuten nimi velvoittaa.

Irrallisille singelohkaisuille ei tulisi koskaan antaa liikaa painoarvoa. Stupid Love ja Rain On Me eivät aluksi puhutelleet lainkaan – osaahan Gaga tehdä paljon muutakin kuin jo itsekin kertaalleen tekemiään puolihöhliä tanssibiittejä. Vasta levykokonaisuus antaa näillekin kappaleille paikan. Lipunkantajiksi ne eivät muodostu muiden biisien tuellakaan, mutta tätä kirjoittaessa Stupid Love kuulostaa jo hyvältä ja Rain On Me ärsyttää enää vähän.

Loppusuoralla helmiä tippuu taas Alicen seuraksi ällistyttävänkin kiivaaseen tahtiin. Kaikkia yhdistää enemmän tai vähemmän se, että niistä ei ehkä sittenkään tule kuluva vuosituhat ihan ensimmäisenä mieleen. Eikä toisenakaan.

Klassikon statusta kurkotellaan heti lähdössä, kun kaunis sinfoninen preludi Chromatica I johtaa hurmaavan Alicen retrofuturistiseen maailmaan. Siitä seuraavaan Chromatica-välisoittoon asti käydään kuitenkin hitaammalla, kun yhteen putkeen osuvat sekä sinkut että fillerit. Loppusuoralla helmiä tippuu taas Alicen seuraksi ällistyttävänkin kiivaaseen tahtiin. Kaikkia yhdistää enemmän tai vähemmän se, että niistä ei ehkä sittenkään tule kuluva vuosituhat ihan ensimmäisenä mieleen. Eikä toisenakaan.

Erityisen huomionarvoisia ovat vastustamaton ysärijytke 911, oman madonnamaisen todellisuutensa euroviisu Enigma, sopivasti raiteiltaan suistuva dubstep-flirtti Replay ja koko kimaran hurmoksellisesti päättävä moderni diskogospel Babylon.

Levyn yllättävin ja samalla kovin veto on kuitenkin Elton Johnin vierailu kappaleessa Sine From Above. Hienovaraisen koukeroinen 12 säveltäjän ja 7 tuottajan ehyt aikaansaannos pärjäisi ilmankin, mutta symbolisesti merkittävä duetto nostaa sen kokonaan omalle tasolleen.