Levyarvio: Rumat sävelet veteraanibändin malliin – The Flesh Eaters jaksaa painaa

The Flesh Eaters
I Used To Be Pretty
Yep Roc

Yli neljäkymmentä vuotta musiikkia tehtyään The Flesh Eaters on siistinyt tyyliään aika lailla, päätyen uusimmalla albumillaan raskaaseen rockabillyyn. Yhdistetään vähän punkia, countrya, bluesia ja vaihtoehtorockia – tuloksena saamme ilahduttavan uniikkia punk rockia vuosimallia 2019. Alusta lähtien bändin keulakuvana viihtyneen laulaja Chris D:n valittava, rikkonainen ääni pysyy hyvässä tasapainossa levyn raa’an garage rock -soundin kanssa.

Huomattavasti viimeistelemättömämpänä neljätoista vuotta sitten julkaistu Miss Muerte on yksi albumin vetävimmistä singleistä. Vaikka viimeistelemätön ei aina tarkoita huonompaa, siistitty soundi tuo hauskan kontrastin lähes epävireyden rajoilla häilyvälle laululle. Toinen go-to-biisi levyllä on ehdottomasti levyn eri tyylilajeilla leikittelevä avauskappale Black Temptation.

Vaikka albumi on tehty musiikillisesti taitavasti, punk rockiin tottunut kuuntelija jää kaipaamaan lyhyempiä kappaleita. Poikkeuksia lukuun ottamatta hyvienkin biisien kiilto alkaa hiipua viidettä minuuttia lähestyessä. Mutta vaikka levy vakuuttaa olleensa joskus nätti, sitä ei kuulija jää edes kaipaamaan. Jotkut asiat ovat parempia vähemmän kauniina.