Levyarvio: Solange sukeltaa syvälle spirituaalisoulin syövereihin

Solange
When I Get Home
Columbia

Vaikutuksiltaan järkälemäistä r&b-musiikkia voi tehdä ilman pilvenpiirtäjän katolta ihmismuurahaisille puhuvan hallitsijan elkeitä. Solange Knowles etenee When I Get Home -albumilla jo muutaman vuoden ajan ilmaisuaan määrittänyttä intiimin itsetutkiskelun tietä ja menee vielä pidemmälle, varsinkin musiikillisesti.

Lähes mielenosoituksellisen hitaasti kuplivassa kokonaisuudessa sihisee uskomaton intensiteetti, jonka havaitseminen vaatii vastaanottajalta antautumista. Kalliiden jazzsointujen ja ”whiteyn” herkästi paniikkiin saattavan synkopoinnin varassa etenevät mietiskelyt eivät nimittäin avaudu heti. Solangen laulut tuntuvat elektronisen ja repaleisen nykyhetken jatkeelta jazzin ja soulin introverttien etsijöiden perinteelle, joka on aina synnyttänyt sofistikoitunutta urbaania musiikkia kuulijan välittömästä mielihyvästä piittaamatta. ”Jos et pysy kyydissäni, en voi auttaa”, tuntuu mahtavalla herkkyydellä laulava Solange huikkaavan sukeltaessaan modernin spirituaalisoulin syövereihin.

Mukana puuhaavat etelän katuhäsellyslegendat Gucci Mane ja Lil’ Wayne näyttäytyvät hekin tässä yhteydessä henkevöityneinä hahmoina. Päätös kiertää nopeasti koukuttava popestetiikka kaukaa on jyrkkyydessään riskaabelikin. Ajoittain Solange lähestyy joukkoineen rajaviivaa, jonka toisella puolella sielukas meditaatio muuttuu paksun hatsipilven keskellä sormiaan lumoutuneena tuijottelevan taiteilijan joogaesitykseksi.