Koronaeristys on tehnyt Evanescencelle hyvää. Isohkoksi yllätyksekseni The Bitter Truth on yhtyeen toiseksi paras albumikokonaisuus, nu metalin kultakaudella julkaistun, 17 miljoonaa myyneen ja genrensä klassikoksi nousseen Fallenin (2003) jälkeen. Toisin kuin Fallenia lukuun ottamatta kaikilla edellislevyllä, joilla osumia oli harmillisen harvassa, nyt levyn kaikkien biisien melodiat ovat hiottuja, ja jokaisessa on myös muistamisen arvoinen kertosäekoukku.
Ilmava soundimaailmakin on silkkaa kultaa: kun kitaralla riffitellään, riffitellään raskaalla kädellä. Basistin pomputtelu kuljettaa biisejä erittäin miellyttävällä groovella ja terävähköiksi triggeröidyt rumpusoundit pitävät huolen, että levyllä on sopivasti rajuuttakin. Tyylikkäät elektroefektit ja biittiluupit pitävät musiikin kiinni niin tässä päivässä kuin bändin menneisyydessäkin.
Bändin musatyyli on vuosien aikana elänyt, mutta edelleen kaikki Evanescencen soinnissa on alisteista aina sydän yhtä karrella laulavan superstara Amy Leen ihanan heittäytyville laulusuorituksille. Loistava Lee on edellislevyillä luottanut siihen, että pystyy pelastamaan keskinkertaisiakin biisejä. Nyt ei onneksi tarvitse.
