EVANESCENCE: Fallen

Evanescence personoituu yhä vahvasti vokalisti Ann Leehen ja multi-instrumentalisti Ben Moodyyn, vaikka nykyiseen kokoonpanoon on kaksikko kelpuuttanut myös kakkoskitaristin ja rumpalin. Jo teini-iässä toisiina tutustunut duo vastaa kaikesta Fallenin biisimateriaalista ja heidän mukaisensa vision mukaan bändi pitkälti toimii. Kokonaisen bändin pestaaminen on ainakin häivyttänyt pois Evanescencea aiemmin vaivanneen projektinkäryn.

Evanescencen goottimetalli kalskahtaa päällisin puolin hieman kylmältä ja laskelmoidulta, mutta pinnan alle kurkistava kuulija voi poimia sävyjä niin Dead Can Dancesta kuin The Gatheringistakin. Sen sijaan vertauksia Nightwishin oopperametalliin en voi allekirjoittaa, vaikka Ann Leen ääni hetkittäin kovin korkealle kipuaakin.

Vaikka biisien taso vaihtelee aika rajusti, on Fallen pääosin omaleimaista, vahvalla intensiteetillä esitettyä musiikkia. Nuorelle bändille täytyy nostaa hattua erityisesti siitä, ettei se ole antanut liiallista valtaa ulkopuolisille tuottajille ja levy-yhtiön juoksupojille. Nyt Evanescence ei välttämättä esittäydy kaikkein kaupallisimmassa valossa, mutta näin se ainakin erottautuu masentavan laajasta perässähiihtäjien laumasta.

Daredevil-leffasta tuttu, jopa kevyitä nu metal -sävyjä sisältävä Bring Me To Life on nostanut bändin listoille ympäri maailman, mutta Fallen-pitkäsoitosta se ei kerro täysin rehellistä kuvaa. Levyltä löytyy useita rauhallisia, pelkän pianon säestyksellä esitettyjä kappaleita. Ann Lee on useassakin yhteydessä maininnut suureksi esikuvakseen Tori Amoksen, jota ei yleensä tämän tyyliseen musiikkiin liitetä. Ei tarvitse olla meedio kuullakseen tämän vaikutuksen esimerkiksi kauniissa Imaginary-biisissä.