Levyarvio: Spigu laulaa levyllään Salama McQueenistä, mutta tämä versio on vähän erilainen kuin siinä lastenelokuvassa

Arvio julkaistu Soundissa 2/2018.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

Spigu
Kiehuvan järven maa
Helmi

Vuonna 2006 Walt Disney Pictures toi elokuva teattereihin koko perheen animaation Autot, jossa nuori, taitava ja ylimielinen kilpa-auto Salama McQueen taistelee Piston Cupin voitosta, mutta ennen kuin hän on valmis mestariksi, hänen on opittava jotain elämästä ja ystävyydestä.

Spigun kolmannen albumin avausbiisissä Salama McQueen ei käy yhtä kauniisti kuin Walt Disneyn elokuvassa. Laulaja-lauluntekijä Ville Linnan tulkitsemissa lauluissa eletäänkin ennemmin puolikuolleessa Syylari Cityssä kuin Kalifornian auringon alla, tuhansien salamavalojen loisteessa. Tai jos tarkkoja ollaan, amerikkalaisen aavekaupungin suomalaisessa versiossa: paikassa, josta lähdetään tai jossa lähdöstä unelmoidaan, jossa rakkaus näyttäytyy muistoissa ja jumala on läsnä.

Musiikillisesti Kiehuvan järven maa jatkaa samalla suomikantrin linjalla kuin Spigun aikaisemmat albumit. Tero Sundellin, Kim Rantalan, Erik Michelsenin ja Miihkali Jaatisen muodostama bändi tulkitsee Linnan sävellykset taidolla ja tunteella, puhtaasti ja pelkistetysti.

”Toiset jakavat itseään liiankin kanssa, toiset tuhlaavat kauneuden”, Spigu laulaa kappaleessa Kuningas peukaloinen, kuin tietäen, ettei hän itse tee kumpaakaan.

Lisää luettavaa