Alkaline Trion Dan Andrianoa ja Matt Skibaa voisi verrata Hüsker Dün Bob Mouldiin ja Grant Hartiin. Sekä Andrianon että Skiban sooloilla kuulee selvästi tunnistettavia Alkaline Trio -melodioita, mutta kuten Mouldin ja Hartin projektienkin kanssa, ymmärtää Andrianon ja Skiban levyjen perusteella mistä sointukuluista, koukuista ja sanoituksista kukin mies on ollut vastuussa.
Melodisena pop punk -bändinä Alkaline Trio on usein niputettu samaan kastiin sanoituksellisesti ja sävellyksellisesti kevyempien yhtyeiden kanssa, eikä se ole ikinä oikein saanut ansaitsemaansa asemaa. Sekä Andriano että Skiba ovat erinomaisia säveltäjiä, mutta ehkä Skiban Babylonia lukuunottamatta miehet eivät ole yksin yltäneet Alkaline Trion tasolle.
Dear Darkness alkaa vahvasti kahdella hienolla ja erittäin paljon Alkaline Trioa muistuttavalla biisillä, Narcissus, Amateur Classic Narcissistilla ja Sea Levelillä. Levyn loppua kohden Andriano alkaa kuitenkin päästää itsensä sävellyksellisesti vähän liian helpolla, ja moni biisi jää luonnosmaiseksi. On Dear Darknessissa paljon hyvääkin, mutta kiinnostavinta siinä on ehkä lopulta se miten se valaisee Alkaline Trion sisäistä dynamiikkaa.