Levyarvio: The Damned tulee taas – Britannian alkuperäiset punkkarit kuulostavat nyt hyvin erilaisilta kuin vuonna 1976

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

The Damned
Evil Spirits
Spinefarm

Tony Viscontin tuottama Evil Spirits on laadukas paluu bändiltä, joka tullaan muistamaan lokakuussa 1976 ilmestyneestä ensimmäisestä brittiläisestä punksinglestä New Rose/Help. Noiden päivien The Damnedistä ovat jäljellä vain laulusolisti Dave Vanian ja kitaristiksi ryhtynyt Captain Sensible. Entinen Eddie & The Hot Rods -basisti Paul Gray sentään vaikutti yhtyeessä jo 80-luvulla.

Ahtaasta punkista jo varhain goottilaiseenkin suuntaan kurottanut yhtye ripottelee nyt biiseihinsä suvereenisti popsävyjä ja 60-luvun jälkipuoliskolle ominaista psykedeliaa. Kosketinsoittaja Monty Oxymoron tuo etenkin mellotronillaan mukaan myös pientä progeisuutta. Tuoreesti vanhahtavan Evil Spiritsin avaus Standing On The Edge Of Tomorrow taas yllättää kaukana horisontissa helähtävällä rautalangalla.

Brasseilla terästetty Sonar Deceit ei peittele identtisyyttään Iggy Popin Lust For Lifen kanssa. The Daily Liar on The Damnedin luonnehdinta yhdestä kotimaansa valtamediasta ja mahtipontinen Look Left tarjoaa yhden viime aikojen kohottavimmista kertosäkeistä. Punkhenkisesti nimetyn I Don’t Caren käänteet hämäävät pariinkin kertaan ennen kuin jazz-trumpetit vievät biisin ja herkullisen albumin maaliin sordiinolla ja ilman.

Lisää luettavaa