Tim Hecker on aina ollut varsin hankalasti luokiteltava tapaus. Hän toimii jossain kone- ja taidemusiikin välimaastossa, eri kulttuurien välillä sekä ehkä ajassakin matkaillen. Usein on vaikea sanoa onko hän enemmän säveltäjä vai käsitetaiteilija. Onko niillä loppujen lopuksi eroa?
Anoyo jatkaa viime vuonne ilmestyneen Konoyon japanilaisella teemalla, mutta on hiukan eri levy. Jos Konoyo kuulosti meidän ajaltamme tai jopa tulevaisuudelta, Anoyo kuulostaa menneisyydeltä.
Uudella levyllä on käytetty samoja Tokyo Gakuso -kokoonpanon kanssa äänitettyjä materiaaleja kuin edellisellä, mutta niiden painoarvo on suurempi. Yleissoundi on paljon orgaanisempi. Heckerin oma veistoksellinen syntetisaattorityöskentely jää enemmän taka-alalle, komppaamaan japanilaisten perkussiivista ja solistista soittoa. Painopisteen muutos on ehkä se aikakoneen ydin – Anoyo kuulostaa ajoittain vanhalta japanilaiselta hovimusiikilta. Konoyo kuulosti sateisen ja urbaanin tulevaisuuden kansanmusiikilta.
Anoyo on kuin jälkisoitto Konoyolle – pienempi, puolet lyhyempi ja huomattavasti hiljaisempi. Mutta jotenkin mystisempi. Kaunis, pieni julkaisu.
