Levyarvio: Tiukasti kiinni niin nykypäivässä kuin muistoina menneisyydessä – Kolmas Nainen esittää aikuisten miesten musiikkia

Arvio julkaistu Soundissa 10/2019.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Kolmas Nainen
Linjassa
Universal

Jämäkkä pohjalaispoppoo on palannut jälleen, mukanaan pitkälti jotakin vanhaa, hyvässä mielessä. Kolmikon Pesola-Karmila-Kivikangas loihtima soundimaailma sopii hyvin sinänsä ajattomalle yhtyeelle, jonka tunnistettavuus on hyvin tallella, eli sen vanhoilla ystävillä ei ole syytä huoleen.

Kitaramatto on vaikuttava, ja kitaristeja onkin peräti kolme. Sakari Pesola on edelleen joukon päälauluntekijä, ja sanat ovat tuttuun tapaan Pauli Hanhiniemen vaikuttavaa työtä. Laulussa Pelastautukoon ken voi Hanhiniemi suomii napakasti maailman nykyistä hullunmyllyä, rennommalla osastolla taas seikkailee Kantrijätkä, paluu maaseudulle ja menneisyyden hahmoon.

Laulujen vaikuttavimmasta päästä on Suolaisemmat veet, joka on julkaistu maistiaisiksi jo aiemmin. Välillä riuskaksikin yltyvä levy päättyy rauhallisissa merkeissä biisiin Minun taivaassa, jossa pahoja tekoja ei sallita.

Kansikuvienkin perusteella tämä on aikuisten miesten musiikkia pitkälti aikuiselle yleisölle. Sellaiselle on paikkansa.

——
(Edit 29.11.: arvion muotoiluja selkeytetty)

Lisää luettavaa