Muistatko ajan, jolloin artisteilla oli tapana kehua jokaista uutta albumiaan tähänastisen uransa parhaaksi? Se kuulosti paremmalta kuin että olisi myöntänyt keksineensä vain lisää samanväristä ruutia. Tapa loppui, mutta jotain tuli tilalle. Nykyään uutta materiaalia ei enää markkinoida uran parhaana, vaan henkilökohtaisimpana. Välillä tuntuu kuin jokaisen suomalaisen artistin jokainen uusi albumi olisi hänen paljaimpansa, genrestä riippumatta.
Albumi on jännittävä yhdistelmä henkilökohtaisia rakkauslauluja ja leikitteleviä soundiratkaisuja.
On kuitenkin aivan eri asia leikkiä henkilökohtaisten laulujen laulajaa tai piilottaa teksteihin viittauksia omaan elämään kuin olla oikeasti auki. 23-vuotiaan Vesta Burmanin Lohtulauseita muistuttaa tästä paremmin kuin mikään kotimainen julkaisu kuukausiin, ehkä vuosiin. Vesta on debyyttialbuminsa teksteissä ja erityisesti laulujensa tulkinnoissa niin luonnollinen ja aito, että välillä tuntuu jopa hieman kiusalliselta kuunnella häntä. Kuinka joku voikaan päästää kuuntelijan näin lähelle omia ajatuksiaan?
Vesta on ollut kuluneiden kuukausien ajan poikkeuksellisessa nosteessa. Vierailut muun muassa Pyhimyksen ja Töölön Ketterän sinkuilla, ennakkoon loppuunmyydyt keikat, YleX:n tehosoitot, Helsingin Sanomien kehuvat lauseet – ja tietysti Soundin Master Of Pulpets -palkinto – ovat nostaneet ensimmäiseen albumiin kohdistetut odotukset korkealle. Vesta on nähty artistina, joka yhdistää indien ja valtavirran, uskottavuuden ja kaupallisuuden, merkityksellisyyden ja hittipotentiaalin.
Kuinka joku voikaan päästää kuuntelijan näin lähelle omia ajatuksiaan?
Siihen nähden Lohtulauseita vaatii sulattelua. Viime vuonna julkaistut singlet Sun katu ja Ota varovasti ovat levyn ylivoimaisesti helpointa laitaa, ja Vestan livenä nähneille saattaa tulla yllätyksenä, kuinka tuotettu ja koneellinen kokonaisuus lopulta on. Esimerkiksi albumin avaava Tuottelias, ihastuttava Fakin rockstarr ja perin yllättävä Vestallica osoittavat, kuinka vapaasti Vesta ja albumin tuottanut Jori Sjöroos ovat antaneet luovuutensa laukata. Albumi onkin jännittävä yhdistelmä henkilökohtaisia rakkauslauluja ja leikitteleviä soundiratkaisuja.
Laulajana Vesta on, totta kai, jumalaisen hyvä. Hän on juuri siinä kohdassa, jossa voimakkuus ja persoonallisuus kohtaavat herkkyyden ja haavoittuvaisuuden. Reilun puolen tunnin mittaiselle levylle olisi helposti mahtunut pari biisiä lisää, vaikkapa aikaisemmin julkaistujen Anteeksi, Vielä1 ja Kevät-biisien uudet versiot.
Aitoa, luovaa, rohkeaa. Mitä muuta voisi toivoa ensilevynsä julkaisevalta artistilta?
