LIARS: Mess

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2014.
Kirjoittanut: Juho Äijö.

Arvio

LIARS
Mess
Mute

Kuin huomaamatta pitkän uran tehnyt Liars on sukeltanut yhä syvemmälle synkeän minimalistisen elektron maailmaan ja edellislevy WIXIW:iin verrattuna laittanut bilevaihteen päälle, mutta kuulostaa onneksi vain IDM:ää popsineelta itseltään.

Kohokohdaksi nouseva Pro Anti Anti on lähes tuhota itsensä väkivaltaisuudellaan ja heti perään tulevat Can’t Heart Well ja Mess On A Mission eivät jää paljoa jälkeen. Loppua kohden Mess juuttuu hieman paikoilleen − vaikka etenkin sanoituksellisesti hieno onkin. Angus Andrew naittaakin kaikessa kyynisyydessään osuvasti levyn vahvuuden ja heikkouden Perpetual Villagella: ”Life is long / Way too long”.

Levyn päättävä Left Speaker Blown onneksi vie jalat alta synkällä kauneudellaan, ja loppua kohti yhtälailla kasvava ja ihmisen täysin latistava (”Say the word shout, say the word die”) tunnelma on liikuttava hetki näiltä hämmentämisen mestareilta.

Mess ei, tietenkään, ylitä yhtyeen merkittävimmän albumin, The Drum’s Not Deadin, korkealle kohonnutta rimaa, mutta on Liarsin uran selkeästi tasapainoisimpia albumeita. Minimalistinen nihilistidisco vie mennessään ja sen tahtiin keikuttaa persettä parhaimmillaan hyvinkin kevytkenkäisesti. Sitä paitsi, välillä on ihan oikein valehdella.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa