Hanoi Rocksin ja Smackin jälkeen ensimmäinen suomalainen bändi, johon törmäsin Seattlessa, oli Liimanarina. Hanoista ja Smackista Willard-nimisen bändin jatkuvassa pöllyssä leijuvat jäsenet pystyivät jauhamaan loputtomasti. Liimanarinan sinkkuja myytiin Fallout-nimisessä skeitti- ja levykaupassa.
Liimanarinan suojaväri on pitkälle kehittynyt. Kaikki nämä vuodet se on onnistunut pysymään autuaasti piilossa ja saavuttamattomissa “erikoismiesten” leegion takana. Se on leimautunut sekoiluksi. Kieltämättä levyjen äänimaisema on lievästi sanottuna rapainen, mutta tässä tapauksessa se palvelee lopputulosta kiitettävän hyvin. Ei edes silmitön ravan määrä peitä sitä, että bändin päävittumaisuus Olli Pauke pystyy säveltäjänä aika murhaaviin suorituksiin. Kuinka Aku Ankasta tehdään poliisi on kadonnut rock-klassikko, jota pitäisi soittaa lätkämatseissa Get Onin sijaan. Toki tuotannosta löytyy myös sitä dadaistisempaa laitaa, kuten Ei kaikilla ole varaa rullatuoliin/dullakuormiin/knulla-huoliin.
Tämä levy kerää yksiin kansiin kolme 80- ja 90-lukujen vaihteessa julkaistua seiskatuumaista ja läjän bonuksia päälle. Niiltä löytyy monta kadonnutta ja haastavaa helmeä. Bonusbiiseistä epäilyttävän trendikäs Kakkahätä 2008 ja Maailma homojen vankina ovat yhtä säväyttäviä kuin 90-luvun huippuhetket. Kulttuuritekona tämä vetää vertoja taannoiselle KTMK-kokoelmalle.