Värikylläisten sinkkujen aika on toistaiseksi ohi, sillä uuden levyn kansikuvissa Lovex tuntuu siirtyneen suoraan Sin City -elokuvan tummiin kohtauksiin. Siirtymä pukee Lovexia ja Pretend Or Surrenderia, sillä tällä levyllä ollaan yksin. Sanoja vilkaisematta aistii piiskaavan sateen, kylmän tuulen ja kolotuksen sydämessä. Viehättävin piirre Lovexin musiikissa onkin sen visuaalisuus.
Pretend And Surrenderin puoliballadit kalutaan pehmohevimäisillä keinoilla ja välittömästi tarttuviksi tähdätyt rokit rynkytetään läpi matalan kitaravallin saattelemina. Modernit soundit ja tyylin päivitykset puhuvat nykykieltä, mutta muuten tässä nojataan liiankin kanssa viime vuosituhannelle. Ehkä nuorilla kolleilla olisi musiikillista ammennettavaa omasta ajastaankin vastapainona näille lukuisia kertoja pureskelluille teemoille.
Ilmiselvästi Lovex on yrittänyt saattaa levylleen variaatiota, mutta kunnianhimoisemmat irtiotot jäävät puuttumaan. Sellaiseksi ei lasketa alun perin vitsinä tehtyä Take A Shotia, joka erottuu tässä seurassa kuin ilotulite hautajaisissa. Toisaalta Lovexin kaltainen bändi elää ja kuolee sen mukana, miten se saa biisinsä tarttumaan, ja tämän näytteen perusteella elämänviivaa riittää.
