Minnesotan Duluthissa 20 vuotta sitten perustettu Low on yhtye, josta pidetään ja jota arvostetaan. Sen levyjä ovat tuottaneet muun muassa Steve Albini, Dave Fridmann ja nyt Jeff Tweedy. Kukaan heistä ei ole uskaltanut tai tahtonut puuttua Low’n hiljaisen ja mietiskelevän musiikin olemukseen kovin käsin.
Drums And Guns -albumilla (2007) Low vihjasi kokeilemalla muun muassa dub-kaikuja, että se saattaisi sittenkin olla valmis muutokseen. C’mon-levyllä (2011) yhtye palasi takaisin perusasioihin. The Invisible Wayn eron entiseen huomaavat vain paneutuneimmat kuuntelijat. Tällä kertaa rumpali Mimi Parker laulaa, sekä yksin että itsensä ja kitaristimiehensä Alan Sparhawkin kanssa hienosti harmonioiden, enemmän kuin millään aiemmalla Low-albumilla.
Wilco-yhtyeen päämajakseen rakentamassa The Loftissa äänitetyltä albumilta erottuu heti kolme kappaletta. Clarence White -laulun sovituksessa – taputukset ja valeloppu – sekä ympäristöään ripeämmin tikuttavassa Just Make It Stopissa lienee häivähdyksiä Wilcon oivaltavasta maailmasta. On My Own -biisissä Alanin sähkökitara jyrisee ja rimpuilee väkivaltaisesti. Juuri tällaista kulmikasta kurittamista pidetään Neil Youngin tavaramerkkinä, mutta ei kai hänellä sentään ole yksinoikeutta siihen?
