LUKE WHITTEN: Always Played For The Losing Side

Arvio julkaistu Soundissa 2/2008.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Rockaiheisia kirjojakin tehnyt ja ainakin Tiistain, The Peppermintsin ja Banana­skinin riveissä jo reilun kahden vuosikymmenen ajan biisejä nikkaroinut laulaja-lauluntekijä Timo Rautio tulee toistamiseen americanasta ammentavana Luke Whitteninä.

Arvio

LUKE WHITTEN
Always Played For The Losing Side
Luke Whitten

Rockaiheisia kirjojakin tehnyt ja ainakin Tiistain, The Peppermintsin ja Banana­skinin riveissä jo reilun kahden vuosikymmenen ajan biisejä nikkaroinut laulaja-lauluntekijä Timo Rautio tulee toistamiseen americanasta ammentavana Luke Whitteninä. Yhtyeen toivon mukaan vain ilkikurista kyynisyyttä heijastelevasta nimestä päätellen Rautiolla ei ole kovinkaan suuria odotuksia levyn saaman vastaanoton suhteen. Vai onko Rautio itsekin huomannut, ettei ole laulajana parhaimmillaan juurevan amerikkalaisuuden tulkkina?

Etenkin The Peppermintsin ja Banana­skinin pop taittui huomattavasti luontevammin kuin Neil Youngin, Uncle Tupelon, Whiskeytownin tai Wilcon hengenheimolaisuudesta kielivä americana. Haitari, banjo, mandoliini ja viulu kuuluvat luonnollisesti One More Bandin soitinarsenaaliin, mutta näiltäkin osin kokoonpanon jälki on jokseenkin varovaista. Always Played For The Losing Sidella Luke Whitten ja hänen yhtyeensä vasta harjoittelevat amerikkalaisuutta, jonka parissa esimerkiksi Markus Nordenstreng on jo kuin kotonaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa