MANNHAI: The Sons Of Yesterday´s Black Grouse

Hikisten miesten musiikkia. Mannhaiyhtyeessä vaikuttavat entiset Amorphis- ja Xysma-miehet Oppu Laine ja Janitor Muurinen, mutta noista bändeistä ei kannata hirveästi nuuskia yhtymäkohtia uuteen ryhmään. Mannhai on raskasta, rullaavaa ja vähän psykedeelistäkin usvailevaa rockia, joka nykypäivän mittapuulla täytyy kai leimata stoneriksi. Brittiläiset happoilijat ovat lähempänä Mannhaita kuin amerikkalaiset, hieman kaupallisemmat alan edustajat.
Bändin raskaus perustuu alhaalla kurnuttaviin kitaroihin ja yksinkertaisen oloisista aineksista kasattuihin biiseihin, joissa samaa kiertoa toistetaan usein niin pitkään, että päässä naksahtaa. Monen synkemmän bändin on viisasta pidättäytyä viivalle lähdöstä, sillä Mannhai etuilee, kolhii toiset ulos tieltä ja rouhii ja rämisee jyräkämmin kuin ukkonen juhannusaattona.
Hitaan kolhimisen sekaan tarjotaan sekaisempiakin hetkiä: Cloudberry Jam kutoo utuverkkoa, jonka läpi on selvin päin turha edes yrittää katsella. Ai, että lähtee Spender kipakasti tuon herkistelyn jälkeen. Mannhain debyytti on muutenkin omituinen levy, sillä se tuntuu vain terävöityvän loppua kohti. Kiss-laina 100,000 Years saa Helsinki-Turku -akselilta tylyn kohtelun.
The Sons Of Yesterday's Black Grouse kuulostaa siltä, kun parilla viskipaukulla kutiteltu ja hypnotisoitu Zakk Wylde laulaisi lyijypainot jalassa soittavan ja kikkailun unohtaneen Spiritual Beggarsin kanssa. Troublen ravakammat hetketkään eivät ole kaukana. Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus.