Mannhain tarina oli päättyä karulla tavalla, kun Norjasta rundille rekrytoitu solisti Trond Skog kävi sekoamaan Euroopan turneen kynnyksellä keväällä 2005. Mielenterveysongelmissa ei ole nauramista, mutta tässä tapauksessa ne osoittautuivat siunaukseksi: pelastajaksi nousi kotikentältä Pasi Koskinen. Sen verran vakuuttavaa miehen työjälki oli, että hänet otettiin kelkkaan pysyvästi.
Hellroad Caravan on tämän kokoonpanoversion pelinavaus; jonkinlainen ”uuden Mannhain” lanseeraus. Suurin yllätys on, ettei Jani Muurisen laulua ennakko-oletuksista huolimatta tulekaan ikävä. Pisteet siis sopivan solistin löytämisestä. Elementit ovat muutenkin linjassa, soitto jykevää ja biisitkin keskitasoa parempaa. Black Sabbathista kumpuava stoner-perimä lyö kättä Motörheadin ja kotoisen Peer Güntin kanssa, ja kaikilla on kivaa. Vai onko?
Kyllä ja ei. On nimittäin niin, ettei bändin neljäs albumi kurottele siinä mitassa kuin erinomainen edeltäjänsä The Exploder (2004). Tästä voidaan päätellä, että basisti Oppu Laine on kumppaneineen ainakin ajatuksen tasolla päättänyt ”oman tyylin” nyt löytyneen. Kun näin käy, kokonaisuuden olisi syytä olla kasassa. Ja musan niin kantavaa, ettei kuulijan mielenkiinto herpaannu.
Evil Under The Sunin (2002) ja The Exploderin myötä alkanut nousukiito tuntuu seisahtuneen. Ehkä Mannhai on saavuttanut oman maata kiertävän ratansa, ja jatkaa perushyviä rocklevyjä julkaisten. Mutta toivottavasti niin ei ole. Sillä jos The Exploder jää bändin huipuksi, täysi potentiaali tuskin tulee koskaan käytettyä.
The Exploder oli selkeä neljän tähden levy, jonka jälkeen olisi voinut tulla se potin räjäyttävä viiden tähden levy. Sitä jäädään vielä odottamaan. Toivottavasti keikkamyyjä silti jaksaa tehdä Hellroad Caravanin kanssa enemmän töitä kuin viime kerralla. Sillä lavallehan tämä musa kuuluu.