MARKO HAAVISTO: Luojalle rengiksi

Arvio julkaistu Soundissa 3/2013.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

MARKO HAAVISTO
Luojalle rengiksi
Johanna Kustannus

Lähes 30 vuotta Suomen valtateitä reissanneesta Marko Haavistosta on tullut hiljalleen arvostettu artisti, johon nuoremman polven kotimaisia laulaja-lauluntekijöitä verrataan. Yhtyeineen Haavisto ei ole silti onnistunut murtautumaan muutamaa tähdenlentoa lukuun ottamatta Agents- ja Kaurismäki-diggareiden keskuudesta iltapäivälehtien noteeraamaan mediavirtaan. Nyt on soololevyn aika, jonka jälkeen tilanne voi olla toinen.   

Iskelmän kaipuutta ja nostalgiaa korostavalla eetoksella on paljon yhteistä country-musiikin kanssa. Haavisto luo kestävää siltaa tyylien välille. Hänestä on kehittynyt vuosien varrella todella hyvä biisintekijä ja tarinankertoja. Haavistolle countryn kepeä klangi suo mahdollisuuden käsitellä miehisyyden herkimpiäkin alueita ja poikamaisia fantasioita.

Siinä missä vakiotaustabändin Poutahaukkojen soundia leimaa rautalanka-twangi, painottuvat Hannu Pikkaraisen tuottamalla ja sovittamalla albumilla kosketinsoittimet ja akustiset kitarat. Pehmeää sointia sävytetään selkeillä ja pelkistetyillä kitaramelo­dioilla. Levy-yhtyeen peruskokoonpanoon kuuluvat Haaviston lisäksi vain multi-instrumentalistit Pikkarainen sekä Pekka Gröhn.

Avainkappaleisiin lukeutuva Johtaja kiteyttää upeimmin yhteistyön tulokset. Gospelmainen nimikappale viittaa sovitusta myöten Johnny Cashiin.

Lisää luettavaa