MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT: Majakanvartija

MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT
Majakanvartija
Pyramid

Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Ehkä joskus aikojen alussa Marko Haavistonkin äänimaisema oli suomalaisempi, mutta ainakin minulle oli yllätys kuinka amerikkalaiselta hänen musiikkinsa nykyään kuulostaa. Monessa paikassa voidaan puhua suorastaan americanasta.

Amerikkalaisuudessa sinänsä ei ole mitään pahaa, ja kyllä suomalaisuuskin mukana on, etenkin sanoituksissa. Joissakin biiseissä yhdistelmä toimii hyvin: kappale Lesti kulkee reippaissa texmex-tunnelmissa, mutta sanoitus kertoo alaikäisistä, jolle hakumies on noutamassa pulloa. Vaikka Haaviston sanoituksissa vilahtavat suomalaisuuteen usein yhdistettävät aiheet viinasta, avioeroista ja peräkammarin pojista, lopputulos ei ole usein suomirockiin liitettävää masennusta ja itsesääliä.
Nimikappaleen soljuvan poppauksen ohella levyllä kuullaan monia tyylilajeja. Vaikka yhtyeen yhteissoitto ja tuotanto kuulostavat tuoreilta ja raikkailta, välillä nousee mieleen ajatus, onko erilaisilla kupleteilla yhteistä juonta lainkaan. Toisaalta se on myös rikkaus, eikä levyn kanssa helposti ikävä tule.